Elina Piiroinen
Urani datan parissa sai alkunsa pari vuotta sitten intensiivikoulutuksella, jossa silmäni avautuivat datan tarjoamille mahdollisuuksille. Koulutus antoi vahvan pohjan tietokanta-, SQL-, Power Bi-, Python- ja Azure/AWS pilvi -osaamiselle, jota olen päässyt vahvistamaan erilaisissa projekteissa.
Ensimmäiseksi työpaikakseni valikoitui autoalan yritys, jossa pääsin heti näyttämään oppimiani asioita käytännössä. Pääasiallisina kehitystyökaluina käytin SQL Serveriä, Visual Studiota (SSIS), Power Bi:ta, QlikViewiä, Tabular Editoria sekä Azure Synapsea ja devOpsia. Pääsin työstämään dataa sen alkulähteiltä raporteille asti liiketoiminnan tarpeita kuunnellen. Loppuraportin käyttökoulutus kuului mieluisimpiin työtehtäviini.
Koulutukseltani olen alun perin luokanopettaja. Ehdin työskennellä innokkaiden oppijoiden ja motivoituneen työyhteisön kanssa lähes viisi vuotta ennen kuin työskentely datan parissa imaisi mukaansa. Tärkeimpänä oppimanani taitona luokanopettajan uraltani pidän hyviä kommunikaatiotaitojani. Selkeä ja aktiivinen kommunikointini huoltajien ja oppilashuollon kanssa johti erinomaisiin tuloksiin oppilaiden hyvinvoinnin kannalta. Myös henkilökunnan sisäinen kommunikaatio oli tärkeää: Pidin omalla toiminnallani huolta, että työilmapiiri pysyi avoimena ja turvallisena. Tätä kaikkea voin hyödyntää myös dataan liittyvissä asiantuntijaprojekteissa, joissa kommunikaatio on yhtä tärkeää (ellei jopa tärkeämpää!) kuin tekninen osaaminen.
Vapaa-ajallani harrastan karatea ja nautin uusien ruokareseptien kokeilemisesta.
Sertifioinnit:
DP-203: Azure Data Engineer Associate
PL-300: Power BI Data Analyst Associate